perjantai 29. heinäkuuta 2016

#POTTERMARATON 31.7.2016

Kuva lainattu Lukujonossa -blogista!









Osallistun Lukujonossa -blogin ylläpitämään Harry Potter -lukumaratooniin, mikä pidetään nyt sunnuntaina. Sama sunnuntai sattuu myös olemaan Harryn 36-vuotispäivä:-) Aion päivittää tähän postaukseen fiiliksiä, kun maratooni starttaa!

Aloitus: lauantai 30.7. klo 19:00
Ensimmäinen lukumaratoonini! Jännittää, silleen hyvällä tavalla.

Lukukohteekseni valikoitui hyllyssä jo jonkin aikaa loikoillut, vielä lukematta jäänyt, Viisasten Kiven kuvitettu versio. Yritän saada tämän luettua (246 sivua) 24 tunnin aikana.

klo 20:55
Päivitysaika! (..tässä samalla odotan, että teevesi kuumii.)
Tuo kuvitettu opus on aivan ihana. Melkein jokaisen sivun kanssa kestää ylimääräiset viisi minuuttia, koska kuvitus on niin kertakaikkisen ihastuttavaa!
Niin paljon yksityiskohtia! Viistokuja, s.63
Takaisin Harryn matkaan. Nyt sivulla 82.

klo 21:05
Päädyinkin katsomaan Taru sormusten herraa Yleltä. Jos sitä jatkaisi sitten elokuvan jälkeen..

sunnuntai 31.7. klo 10:12
Niin kuin vähän aavistelinkin, eilen elokuvan jälkeen olin liian väsynyt jatkamaan lukemista. Mutta nyt, uusi päivä ja sivulla 154!
Kappale 11 kulkee nimellä "Quidditch" ja siinä on niin elävästi kuvattu Harryn ensimmäinen huispausottelu Lee Jordanin juontamana, tässä pätkä:

"That's Chaser Katie Bell of Gryffindor there, nice dive around Flint, off up the field and - OUCH - that must have hurt,hit in the back of the head by a Bludger - Quaffle taken by Slytherin - That's Adrian Pucey speeding off towards the goalpost, but his way by Fed or George Weasley, can't tell which - nice play by the Gryffindor Beater, anyway, and Johnson back in possession of the Quaffle, a clear field ahead and off she goes - she's really flying - dodges a speeding Bludger - the goalposts are ahead - come on, now, Angelina - Keeper Bletchley dives - misses - GRYFFINDOR SCORE!"

Toivon, että tämä kappale ei lopu IKINÄ.

klo 13:00
(Eksyin hetkeksi pelaamaan Pokomon go'ta.. )
Mutta nyt on Viisasten kivi luettuna. Oli ihana palata takaisin Harry Potterin maailmaan, kun edellisestä lukukerrasta olikin vierähtänyt jo pari vuotta (ja nimenomaan Viisasten kiven lukemisesta).
En millään malttaisi odottaa Salaisuuksien kammion ilmestymistä kuvitettuna versiona. Lokakuu, olisitpa jo täällä!

Vielä olisi kuusi tuntia aikaa lukea. Siirryn luultavasti seuraavaan osaan, mutta mieltä kutkuttaisi lukea myös Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.
Tähän asti luettuna nyt kuitenkin 246 sivua.
Juuri sopivasti!
Lopetus: sunnuntai 31.7. klo 19:00
Maratooni ohitse! Sain luettua Viisasten kiven sekä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -läpyskän. Ajatuksena oli vielä ehtiä lukemaan Salaisuuksien kammio, mutta se jäi nyt vain haaveeksi (ainakin tämän maratoonin osalta).

Tästä jäi hyvä fiilis. Aion jatkossakin osallistua maratooneihin! :-)




Sivumäärät:
Viisasten kivi - 246
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - 64
YHTEENSÄ 310 SIVUA

tiistai 26. heinäkuuta 2016

NELJÄ - VERONICA ROTH

Musta tuntuu että mä tulen jälkijunassa tän kanssa, kaikki muut ovat varmaan jo lukeneet :-D Mun kirjastoni saa kaikki kirjat vähän myöhässä, tämä on tekosyyni.
Vaikka Divergent-trilogia ei yllä aivan mun lemppariksi asti, on sen ensimmäinen osa silti, mielestäni, yksi parhaimmista trilogian avauksista mitä olen lukenut. Tästä syystä halusin antaa tälle lisäosalle mahdollisuuden ja okei, ihan vaan koska Tobias Eaton.
Teoksen nimi: NELJÄ 
Alkuperäinen nimi: FOUR: A Dirvergent Collection
Kirjailija: Veronica Roth
Ilmestynyt: vuonna 2014. 
Suomennos: v. 2016
Kustantaja: Otava
Kääntäjä: Outi Järvinen
Sivumäärä: 202.
"Yhden asian tiedän: jos haluan unohtaa miten järjetön paikka tämä maailma on, hänen seuransa toimii paremmin kuin alkoholi."
Okei, en ollut maailman innokkain lukija, kun tämän käsiini sain kirjastosta. Enkä oikeen tiedä miksi. (Luultavasti siksi, koska en ole vieläkään hyväksynyt sitä miten sarja päättyi.)
Kummasti kuitenkin hihkuin riemusta, kun tarina luonnollisesti toi mieleen Divergentin ensimmäisen osan, josta niin valtavasti pidän.

Kirja koostuu neljästä lyhyestä tarinasta, joista kolme ensimmäistä sijoittuvat aikajanalla aikaan ennen Divergenttiä.
Ensimmäinen on nimeltään "Vaihtaja", jossa käydään läpi aikaa vähän ennen ja jälkeen Tobiaksen valintaseremonian. "Kokelas", teoksen toinen tarina seuraa luonnollisesti Tobiaksen/Neljän kokelasaikaa Uskaliaissa. Kolmannessa tarinassa "Poika", Tobias pääsee johtajakoulutukseen sekä hankkii suuren selkätatuointinsa salassa. Neljännessä ja viimeisessä tarinassa nimeltä "Petturi" (oma suosikki), eletään aikaa jolloin Neljän kokelasajasta on kulunut jo kaksi vuotta & hän on jättänyt johtajanpestin (jota paikkaa täydentää nyt Eric). Tämä tarina limittyykin yhteen Divergentin kanssa.

Kirjan viimeisille sivuille on myös koottu kolme kohtausta Divergentistä, nekin tietenkin Tobiaksen näkövinkkelistä kerrottuna.

+ Pidin hirmuisesti siitä, että tarinat on kirjoitettu juuri Tobiaksen näkökulmasta
+ Kirja oli sopiva yhdellä istumalla luettavaksi.
- Se ei kuitenkaan tuonut mitään uutta ja täydennystä itse Divergent-trilogiaan, mistä vähän petyin. Toisaalta se oli ehkä ihan odotettavissa. 
- En olisi tätä lukenut ellei Neljä olisi ollut lempihahmoni itse trilogiassa.
- / + Ei mikään mielen räjäyttäjä mutta ehdottomasti mielenkiintoinen.

Suosittelen, että Divergent-trilogia on luettu ennen kuin ahmii tämän, sillä siten tästä saa paljon enemmän irti.
★★★☆☆

Takakannesta: Minulla on uusi nimi, joten minusta voi tulla myös aivan uusi ihminen.
Henkilö joka ei siedä näsäviisaita kommentteja. Joka on viimein valmis taistelemaan.

Tobias Eaton, Vaatimattoman johtajan poika, päättää tarttua ainoaan pakomahdollisuuteensa ja aloittaa kaiken alusta. Uskaliaassa hän saa nimen Neljä ja joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa.
Kaksi vuotta myöhemmin Neljä kouluttaa uusia kokelaita ja kantaa sisällään tuskallisia salaisuuksia, jotka uhkaavat koko osastojärjestelmää. Kun uudet kokelaat hyppäävät verkkoon, hän tuntee löytävänsä suunnan. Trisin avulla on ehkä mahdollista olla jälleen Tobias.

Huippusuosittu Outolintu-trilogia täydentyy Neljän tarinalla.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

UUSI KIRJABLOGI


Moikka sinne ruudun toiselle puolelle! Esittelypostaus voisi olla hyvä tapa aloittaa bloggaus. Eikös se kuulosta ihan fiksulta? :-D No, sillä nyt mennään.
Elikkäs, mun nimeni on Henna ja oon 23 vuotta. Asun pikkuisessa yksiössä, keskellä ei mitään. Rakastan lukemista ja kirjoittamista. Matkustamista, kielten opiskelua, musiikkia, kirpputoreja, vesivärejä sekä TV-sarjoja ja elokuvia.

★Miksi aloitin tämän blogin?
Oon miettinyt blogin perustamista(ja nimenomaan kirjablogin) jo jonkin aikaa, mutta nyt se tuntu hyvältä idealta toteuttaa! Tarvitsen myös paikan minne kaataa kaikki kirjakuvat puhelimesta. Haluan myös yrittää kokeilla kirjoittaa kirja-arvosteluja. Ja onhan sitten paikka minne höpötellä myös kaikkea turhaa!

Milloin aloitin lukemisen? 
Vuonna 2010. Lukuintoni starttasi kun olin siivoamassa kaappiani ja löysin Harry Potterin ensimmäiset neljä osaa (jotka ahmin heti kättelyssä), minkä jälkeen juoksin kirjakauppaan ostamaan puuttuvat osat. Luin koko sarjan viikossa ja siitä lähtien on tullut luettua melkein joka päivä.

Minkälaisia kirjoja luen?
Enimmäkseen nuorten aikuisten kirjoja. Klassikot iskee myös ja kovaa! 

Suosikkikirjat?
Me Before You / Kerro Minulle Jotain Hyvää - Jojo Moyes
Pride & Prejudice / Ylpeys ja Ennakkoluulo - Jane Austein
The Great Gatsby / Kultahattu- F. Scott Fitzgerald
Les Misérables / Kurjat - Victor Hugo
The Lord of the Rings / Taru Sormusten Herrasta - J. R. R. Tolkien
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban / Azkabanin Vanki - J. K. Rowling
Looking For Alaska / Kaikki Viimeiset Sanat - John Green
The Wrath & The Dawn - Renée Ahdieh (ei suomennettu)
A Court of Mist and Fury - Sarah J Maas (ei suomennettu)

Eiköhän tästä jo jonkinlaisen käsityksen saa.. :-D
Kiitos, että luit ja toivottavasti pyörähdät blogissani uudelleen. Ensi kertaan!



Takaisin ylös